Pääkirjoitus

5.12.2017 10.10

Merkitystä elämään

Kirsi Airikka

Tänä vuonna on muisteltu eri tavoin 500 vuotta sitten tapahtunutta reformaatiota ja luterilaisen kirkon syntyä. Moni on viime kuukausina pohtinut, millaisen perinnön Martti Luther meille jätti ja mitkä hänen ajatuksistaan parhaiten toteutuvat arjessamme. 

Tärkeimpiä arvoja ovat armo ja hyvän tekeminen. Suomi on läpeensä luterilainen maa, jossa on kannettu sosiaalista vastuuta myös köyhistä ja sairaista. Tätä mieltä on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistökin, joka puhui reformaation pääjuhlassa Turussa.

Toimittaja Anna-Stina Nykänen kiteyttää asian hyvin mainiossa esseessään. Usko Jumalaan ja armo riittävät. ”Tästä seuraa tärkeä asia. Kun ei tarvitse ponnistella, että pääsisi itse taivaaseen, voi keskittyä tekemään hyvää muille ihmisille.” (HS 29.10.2017)

Suurin osa hyvinvointivaltiomme asukkaista kantaa kortensa yhteiseen kekoon ja myös arvostaa seurakuntien työntekijöiden ja seurakuntalaisten tekemää auttamistyötä. Monille se on jopa tärkein syy kuulua kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa.

Tämä tieto sai jälleen vahvistuksen Tampereen seurakuntien tuoreessa tunnettuustutkimuksessa. Tärkeimmät asiat, joihin kirkon tulisi keskittyä, ovat lapsi- ja nuorisotyö sekä vähävaraisten, yksinäisten, syrjäytyneiden ja ikääntyneiden ihmisten auttaminen.

Diakoniatyöhön ja auttamiseen käytetään vuosittain noin neljäsosa Tampereen seurakuntien määrärahoista. Pelkästään diakoniatyössä työntekijöiden rinnalla ahkeroi noin pari tuhatta vapaaehtoistyöntekijää, jotka päivittäin ovat läsnä tamperelaisten arjessa.

Auttaminen nousee puheenaiheeksi erityisesti kristikunnan suurta juhlaa lähestyttäessä ja sen osuus kasvaa entisestään myös Tampereen seurakunnissa.

Seurakuntien auttamistyössä ovat mukana myös monet yhteistyökumppanit. Ruokapankki saa lahjoitusruokaa useista kaupoista. Tänäkin vuonna yritysten apu ja vapaaehtoisten työ mahdollistavat noin tuhannen jouluruokakassin lahjoittamisen vähävaraisille ihmisille.

Osallistuminen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen keräyksiin, konsertteihin ja Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin on helppo tapa auttaa lähimmäisiämme lähellä ja kaukana.

Hyvän tekeminen voi olla myös aineetonta lähimmäisen rinnalla kulkemista ja ihmisoikeuksien puolustamista.

Marraskuussa moni kaupunkilainen aktivoitui mukaan Tampereen seudun joukkoliikenteen ja Ihmisoikeusliiton Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjaan, joka nosti näkyvästi esiin joukkoliikenteessä tapahtuvan häirinnän ja syrjinnän. Metoo-kampanja on rohkaissut ihmisiä puuttumaan seksuaalisen häirintään.

Jospa tänä jouluna keskityttäisiinkin olennaiseen, ilman stressiä ja turhaa hössötystä. Joulumieli syntyy hyvistä teoista, ja toimeen tarttuminen lisää toivoa maailmassa. Antaessaan saa -lausahdus käy toteen. Hyvän tekeminen tuo syvää merkitystä myös antajan elämään. 

Sillan toimitus toivottaa kaikille ihmisille merkityksellistä joulua!

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi