Kolumnit 2018

1.8.2018 11.03

Onni täällä vaihtelee

Petra Heikkilä-Perkiö

Se, mikä ylittää uutiskynnyksen, saattaa ylittää samalla ymmärryksen.


”Mulla ei oo mitään”, sanoo lapsi. Ei auta, että äiti vakuuttaa, että lapsella on rakastava perhe, koti, ruokaa, terveyttä, koulu, ystäviä, harrastus. Lapsi asuu maassa, jossa ei sodita. Maassa, jossa asuu YK:n onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisin kansa. Lapselta puuttuvat Instagram ja Snapchat. 

Hyvinvointi on siis suhteellista. Kuulun siihen ikäluokkaan, jota patistettiin lapsena syömään ajattelemalla Afrikan lapsia. Keino ei liene enää muodissa, mutta jonkinlainen havahduttaminen olisi paikallaan.

Välillä itsekin kaipaa ravistelua. Sitä voi saada vaikkapa mediasta. Se, mikä ylittää uutiskynnyksen, saattaa ylittää samalla ymmärryksen. Voi lukea siitä, miten ”härski lokki ryöstää kalan suoraan sorsan suusta.” (HS 20.4.18)

Voi lukea myös siitä, miten eräs äiti ”ilahduttaa poikaansa mielikuvituksellisilla aamupala-annoksilla ja kuvaa ne Instagram-tililleen.” (HS 11.7.18) Myös nuoret ovat luovia. Nuorten yritysideakilpailussa voiton vei kääpiösiilin pesä (AL 20.4.18). Nyt ehkä maailmamme on valmis, ja kaikki on jo keksitty?

Telkkari on täynnä tyhjänpäiväistä kisailua ja visailua, tyhjiin päiviin. Mutta kyllä telkkarissa itketäänkin. Päästäänkö silloin kurkistamaan hyvinvointivaltion varjoihin? Ovenpielissä itketään sitä, että koti on juuri remontoitu trendikkääksi. Pöytien ääressä artistit itkevät sitä, että joku muu laulaa heille heidän laulunsa.

Tosi-TV sikseen. Entä tosielämä? Maan kääpiösiileillä lienevät pesät kunnossa, muttei kaikilla ihmisillä. Enkä nyt tarkoita sisustusasioita. Uutiset leipäjonoista ja syrjäytyneistä pysähdyttävät. On äitejä, jotka ilahduttavat lapsiaan aamupalalla, siis jos sitä on. Härskit ryöstävät heikompia.

Mutta miten saisi lapsen ymmärtämään, että rahaa ei saa ikuisesti revittyä seinästä tai ihmisten ympäröimä voi olla yksinäinen? Liian iso haaste tähän merkkimäärään. Otetaan helpompi: miten tartuttaa lapselle yksinkertaisten elämysten iloa, ilman ruutua?

Kymmenvuotiaamme oli seurakunnan kymppileirillä. Leiri tarjosi virikkeitä ja yhdessäoloa telttamajoituksessa – ja kolmen päivän mediapaaston, sillä kännykät jätettiin kotiin.

Leirin vierailupäivän esityksissä leiriläiset kertoivat merkityksellisiä asioita leirielämästä. Leirillä kukin pesi omat astiansa. Juuri tiskaus olikin yksi kymmenvuotiaiden elämyksistä. ”Esipesu, pesu, huuhteluvesi”, kuului tiskiloru. Toivoa on.


Kirjoittaja on tamperelainen taiteen sekatyöläinen, joka elää vauvavuotta ja etsii värejä arjesta.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja