rss Silta-lehden artikkelit

3.5.2017 16.11

Historia ja taide kiehtovat urkutaituri Kalevi Kiviniemeä

Historia on aina ollut Kalevi Kiviniemen sydäntä lähellä. Isänmaallisia ajatuksia tuo myös isän ja isoisän osallistuminen sotaponnistuksiin, ja Tampereen-konsertti sijoittuukin kaatuneiden muistopäivään.
Kalevi Kiviniemi in Tampere Dom, Finland. Photo Irina Kolomijets
Kalevi Kiviniemi on Suomen musiikin historian lähteillä Tampereen tuomiokirkossa sunnuntaina 21. toukokuuta kello 19 alkaen. Hän soittaa uruilla, joita pitää Skandinavian parhaimpina. Kuva: Irina Kolomijets
– Koko Tuomiokirkko henkii isänmaallisuutta ja suomalaisuutta. Seinämaalauksetkin henkivät maamme historiaa: niissä malleina olleista, köynnöksiä kantavista tamperelaispojista osa kuoli sodassa, Kalevi Kiviniemi havainnoi.

– Tuo kirkko on kokonaistaideteos, jossa Suomen historia on vahvasti näkyvillä. Näistä syistä se on ihanteellinen paikka "Finlandia – Suomi 100 v." -juhlakonsertille.

– Kuolema on osa elämää, jota Tampereen tuomiokirkossa olevissa taideteoksissa voi seurata. Syntymä, elämä, kuolema ja kuolema jälkeinen elämä ovat kirkossa läsnä yhtä aikaa.

Kiviniemi sanoo myös olevansa uskonnollinen ihminen. Eikä hän usko Jumalan olevan huumorintajuton.

– Musiikin parissa ollaan tekemisissä syvimpien asioiden kanssa, eikä silloin tarvita muuta yhteistä kieltä. Mutta tarvitaan sydän.

Tuomiokirkko inspiroi kuten Pariisin Notre Dame. Muitakin hyviä avuja paikkakunnalla toki on.

– Kalevassa on fantastinen akustiikka uruille, ja Aleksanterin kirkko on Tuomiokirkon sukulaistasoa. Paikkakunnalla on myös loistavia laulajia. Tampereella voisi olla Tampereen urkuviikot, tai urkutapahtuma jonkin musiikkifestivaalin yhteydessä.

Viime vuonna julkaistiin Tuomiokirkossa äänitetty Finlandia-levy. Kiviniemi arvelee kuitenkin pian soittavansa Jean Sibeliuksen Finlandiaa Tampereella viimeisen kerran.

Toukokuinen konsertti rakentuu Sibeliuksen musiikin ympärille. Mukana on myös Aulis Sallisen uusin teos sekä Oskar Merikantoa, joka on Kalevi Kiviniemelle sukua isoäidin kautta ja myös säveltäjänä läheinen.

Konsertin musiikki on sisimpäämme pureutuvaa suomalaista kalliograniittia.

Huminaa ja ärjyntää

Urut eivät ole Kiviniemelle vain soitin, vaan innoituksen lähde ja jatkuvan tutkiskelun kohde. Hän haluaa tietää soittimistaan kaiken mahdollisen.

– Tiettävästi maailman ensimmäiset urut rakensi Ktesibios noin vuonna 260 ennen Kristusta. Urkumusiikkia käytettiin aluksi gladiaattoritaisteluissa ja nukuttamaan potilaat kivuliaiden operaatioiden ajaksi, minkä tiedon luin urkuguru Pentti Pellon uudesta urkuja käsittelevästä kirjasta.

Roomalaisista soittimista on säilynyt vain palasia. Maailman vanhimmat soittokelpoiset urut löytyvät Sveitsistä ja ovat peräisin 1300-luvun lopulta.

Kiviniemen suurimmat esikuvat suomalaisen Tauno Äikään jälkeen ovat ranskalaiset César Franck (1822–1890), Charles Marie Widor (1844–1937) ja Marcel Dupré (1886–1971) sekä vuonna 1984 kuollut Pariisin Notre Damen urkuri Pierre Cochereau, jota Kiviniemi pitää musiikillisena "isoisänään”.

Nämä soittivat Cavaillé-Coll -urkuja. Kiviniemi onkin erityisen kiintynyt Tampereen tuomiokirkkoon siksi, että sen uruissa osa pilleistä on Cavaillé-Collin valmistamia.

– Cavaillé-Coll on minulle urkumaailman Stradivarius. Tampereen tuomiokirkon urut ovat sen ja Kangasalan urkuperinteen hieno yhdistelmä.

– Ranska kohtaa minut usein sielullisesti, myös Tampereen tuomiokirkossa. Sen takia sen soitin on niin tärkeä minulle. Siitä saa kuuluviin metsän huminan, mutta myös leijonan ärjynnän. Efekti on valtavan iso.

Urkujen säilyminen alkuperäisessä asussaan näihin päiviin asti on erikoista maamme urkuhistoriassa. Säveltäjä/urkutaiteilija Oskar Merikanto tarkasti urut niiden valmistuttua kahteen kertaan pitäen niitä aivan ylivertaisina. Kiviniemi toteaakin arvostavansa edesmenneen urkurin Matti Hannulan työtä soittimen vaalijana.

Urut ovat runollinen ja hyvin monipuolinen soitin, josta saa irti vaikka aavemaisia sointuja. Ne ovat myös yllätyksellisiä. Tampereen tuomiokirkon ”sisarsoitin” on Lapuan tuomiokirkossa.

Taide inspiroi

Taide ylipäätään on suuri inspiroija.

– Ilman taidetta en voisi elää, Kiviniemi täräyttää.

– Olen kuvataiteilija ja laulaja, joka musisoi uruilla. Sisälläni omistan väripaletin, jolla pyrin musisoimaan kuin maalari. Maalaan soivia tauluja päässäni. 

Esiintyjä toimii välikätenä säveltäjän ja kuulijan välillä.

Kodin musikaalisuus selittää osaltaan sen, kuinka jalkapalloa pelannut jalasjärveläispoika päätyi Lahden kansainväliselle urkuviikolle ensin kantamaan cembaloa, sitten esiintymään ja lopulta urkuviikon johtajaksi. Isä soitti klarinettia, saksofonia, selloa ja viulua, äiti kosketinsoittimia, ja myös veli on musikaalinen.

Pieneltä maaseutupaikkakunnalta maailmalle veti periksiantamattomuus.

– Pohjalaiset ovat oikeudenmukaisia ja itsepäisiä. Kun olin 12-vuotias, pianonsoitonopettaja sanoi minulle, että sinusta ei ikinä tule ammattimuusikkoa. Tiesin, että hän oli väärässä.

– Olen sen verran kokeillut maatalon töitä ja töitä postissa, että tiedän, etteivät ne ole minua varten.

Kun seurakunnan jousiyhtyeessä mukana ollut nuorukainen kuuli Charles Marie Widorin Toccatan koulun aamunavauksessa, hän päätti oppia soittamaan tuota ihmeellistä soitinta.

Myös Jorma Hynnisen laulu teki aikoinaan käänteentekevän vaikutuksen.

Kiviniemi asuu Lahdessa ja pitää paikkakunnan sijaintia hyvänä, sillä maailmalle pääsee helposti. Haastattelua seuraavalla viikolla mies oli lähdössä orkesterin solistiksi Souliin.

Esiintymismatkoja on kertynyt monien Euroopan maiden lisäksi Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Aasiaan, Australiaan ja Filippiineille. Matkoilla on testattu myös erikoisuuksia, joista yhtenä espanjalaistyyliin rakennetut bambu-urut Manilassa.

Matkalla hän törmää soittimiin, joita ei voi olla kokeilematta.

Jokainen urku on yksilö. Mykkäelokuvia säestämään tai teatterin lavalle on omanlaisensa urut. Kiviniemen mielestä urkureiden olisikin hyvä esitellä soittimiaan yleisön ollessa ympärillä.

Kiviniemi on tehnyt yli 160 levyä.

– Sointivärit ja jälkikaiut ovat joka paikassa erilaiset. Erilaiset historialliset soittimet ja näiden sointi  ovat vanginneet minut ja kiinnostukseni, Kiviniemi perustelee.

Levyistä kolme neljästä on äänitetty kirkoissa, joissa usein on mainio akustiikka. Siksi hän on viettänyt kirkoissa todella paljon aikaa. Vaatii analysointia, istumista ja syvällistä tutkimista, jotta tulos ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan taidetta.

– Kirkko on minulle toinen koti.

Ennakkoluulottomuutta

Kiviniemi on harrastanut ennakkoluulottomia kokeiluja, kuten improvisaatiota kansanlaulujen pohjalta, yhteistyötä laulajien ja tanssijoiden kanssa, Mozartia patarumpujen tai urkuja oopperan kera, jopa työskentelyä musiikkiterapeuttina.

– Teen myös nuorisokasvatustyötä, ja pidän toistakymmentä koululaiskonserttia vuodessa.

Koululaiset saa kyllä kiinnostumaan, jos vain on hyvää tarjottavaa.

– Minä kerron soittamalla, ja persoonaakin pitää olla.

Levyillään Kiviniemi on yrittänyt kertoa suomalaisille musiikin valtavasta maailmasta, johon kannattaa kurkistaa.

– Klassisen musiikin kokemus rauhoittaa ja kasvattaa aivojen ongelmanratkaisukykyä. YouTubesta musiikista kuulee vain pienen osan. Elävä musiikki täyttää tilan ja hoitaa, on pahuuden vasta-aine.

– Urkumusiikki on aarrearkku, josta voi aina vain kaivaa lisää.

Suomea hän pitää Euroopan takaperoisimpana maana taidekasvatuksen suhteen. Esimerkkinä hän mainitsee Tauno Äikään nauhojen hävityksen.

– Löysin Ylen arkistoista enää neljä nauhaa, loput oli hävitetty.

Jaloja hetkiä tarjolle

Kiviniemestä seurakuntien nykyinen menettely, jossa konsertoijat maksavat kirkon vuokrasta, vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta. Oikeampaa olisi, että seurakunnille menisi tietty prosentti lipunmyynnistä. Silloin konsertoijia ei tapettaisi taloudellisesti.

Kirkon pitäisi ylipäätään pysyä yhtenäisenä, eikä antaa turhaan periksi.

– Kirkot on rakennettu kaikkia varten. Työntekijöiden on oltava niiden konserttien ja kaiken sen takana, jota siellä tapahtuu, hän perustelee.

Papistolla, kirkkomuusikoilla ja muillakin seurakuntien työntekijöillä pitää hänen mukaansa olla laaja-alainen yleinen sivistys ja luottamus toistensa koulutukseen ja näkemyksellisyyteen. Kirkon ei pidä olla hampaaton ja pelätä omilla mielipiteillään tai musiikillaan karkottavansa kuulijoita.

– Tapaan kirkon piirissä paljon eripuraa ja horjuvaa uskoa itseen. On aika vetää köyttä yhteen suuntaan, ja kirkkomuusikoiden täytyy uskaltaa johtaa musiikkielämää ja ottaa siitä vastuu, kirkon oman ohjeistuksen mukaisesti.

Ihmisten huomioiminen ei Kiviniemen mielestä ole sitä, että arkun äärellä vainajan tai suvun toiveesta esitetään "Tummat silmät, ruskea tukka", koska "se oli vainajan lempikappale", tai "Viideltä saunaan ja kuudelta...

– Pitää välillä uskaltaa sanoa "ei" ja selittää, miksi kirkolla ja sen toimituksilla on oma arvokkuutensa musiikin suhteen. Mielestäni kirkolla on henkisen valonnäyttäjän velvoite.

– Lähimmäisen rakastaminen ei mielestäni ole kaiken hyväksymistä, vaan myös lähimmäisen opastamista sekä jalojen hetkien tarjoamista.

Teksti: Asta Kettunen

(päivitetty 4.5. klo 9.35)

Kalevi Kiviniemi in front of Notre Dame Paris. Photo Kari Kiviniemi
Kalevi Kiviniemi ja Notre Dame, jossa seuraava konsertti on 22. elokuuta. Kuva: Kari Kiviniemi


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja