rss Silta-lehden artikkelit

5.9.2018 15.59

Uudistuminen on kirkon ainoa tie

Kirkon henkilöstön on aika tulla pois työhuoneistaan ja alttarin takaa. Heidän on jalkauduttava kohtaamaan ihmisiä toreille, kaduille ja kauppakeskuksiin. Epäily on tervettä ja minusta oikeastaan ainoa oikea uskon muoto. Olen epäilijä ja siksi myös körtti.


Eriikka-6342.jpg 800x533
Koko aikuisikänsä Eriikka Väliahde on haaveillut siitä, että kirkko ottaisi voimakkaammin kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.


Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Eriikka Väliahde on kyllästynyt kirkon hyssyttelyyn. Hän kaipaa sen toimintaan perusteellista remonttia. Kirkon olisi muututtava ”kiinteistöfirmasta” ihmisiä palvelevaksi rakkauden ja armon yhteisöksi.

Eriikka Väliahteella on haastatteluhetkellä menossa viimeinen kesälomapäivä. Mitään löhölomaa hän ei kuitenkaan ole viettänyt. TTT:n näyttelijää pitivät kiireisenä muun muassa kotikaupungissa heinäkuun alussa pidetyt herättäjäjuhlat.

– Olin tuottajana, ohjaajana sekä hieman laulajanakin Tuomiokirkossa pidetyssä Suojaavat siivet -konsertissa. Projekti työllisti minua koko kevään aikana. Konsertin jälkeen fiilikset olivat todella hyvät. Molemmissa esityksissä oli mukana säröä ja sydäntä, hän kertoo.

Väliahde on saanut paljon kiitosta räväkästä roolisuorituksestaan TTT:n kehutussa Tytöt 1918 -musikaalissa. Eriikka esittää siinä Marttaa, joka tiedostavana nuorena naisena ajaa koko sielullaan vallankumouksen päämääriä.

Tytöt 1918 on vetänyt paljon väkeä ja usein esityksen jälkeen katsojat ovat nousseet seisomaan. Tämä on Suomessa todella harvinaista, Väliahde hymyilee.

Nyt on kuitenkin aika jättää jäähyväiset sisällissodan naiskaartilaisille.

– Musikaalin viimeinen esitys on lokakuun lopulla. Sitten uudet työt odottavat.


Oma ääni esille


Työvuosien karttuessa Eriikka Väliahde mieltyneensä yhä enemmän stand up -komiikkaan.

– Siinä lavalla on vain koomikko ja yleisö. Olet esityksen aikana kuin alastomana ihmisten edessä. Jos joku asia menee pieleen, niin etpä voi syytää ketään muuta.

Näyttelijä kirjoittaa parhaillaan pitkää stand up -sooloa. Yhden naisen komedia tulee TTT:n ohjelmistoon aikaisintaan vuoden päästä.

– Aiheina tulevat olemaan muun muassa vanhempien raihnastuminen ja heistä luopuminen. Dementoitunut äitini menehtyi puolitoista vuotta sitten. Luopumisen teema onkin minulle läheinen.

Äidin kuoleman lisäksi Väliahde on viime vuosina menettänyt myös veljensä. Surun ja tuskan hän uskoo vaikuttaneen myös ammatilliseen identiteettiinsä.

– En kykene enää siihen, että tekisin vain sen, mitä käsketään. Olen taitelija, ja minulla on oikeus omaan ääneeni, hän korostaa.

 

Ajatus opiskella teologiaa


Eriikka Väliahteelle Tampereen herättäjäjuhlat olivat merkittävä tapahtuma myös henkilökohtaisista syistä. Hän on kotoisin oululaisesta körttiperheestä.

– Kainuulaissyntyinen äitini mietti nuorena jopa nunnaksi ryhtymistä. Hänestä tuli kuitenkin körtti ja diakonissa.

Rippikouluiässä Eriikkakin innostui kovasti seurakuntaelämästä. Ripari körttien Aholansaaressa oli mieluisa ja mieliinpainuva kokemus.

– Sen jälkeenkin olin kotikaupunkini Oulujoen seurakunnassa hyvin aktiivinen seurakuntanuori. Hankalaa oli vain erään vanhoillislestadiolaisen papin kanssa. Hän ei hyväksynyt tanssiesityksiä, joita halusin innolla toteuttaa.

Jossakin vaiheessa nuoren naisen mieleen juolahti ajatus lähteä opiskelemaan teologiaa.

– Onneksi sitten tajusin, että ei minulla ollut riittävästi uskoa, jotta olisin voinut toimia pappina.

 

Heikosti uskova voi olla körtti


Väliahde kertoo kasvaneensa siihen, että hengellisiä asioita ilmaistaan hyvin varovaisesti. Mitään uskonnollisia elämyksiä myöskään ei kuulu tavoitella.

–Tunnustan myös avoimesti sen, että uskoni on heikko. Sen takia voinkin samaistua heränneisiin.

Vuonna 1999 hän muutti Tampereelle opiskelemaan näyttelijäntyötä. Jo silloin hän sai karvaan kokemuksen hurmoksellisuudesta.

–Saavuin Helsingistä, jossa olin hengaillut seurakuntakuvioissa. Tampereella asuin lähellä Kalevan kirkkoa ja päätin kerran mennä käymään siellä nuorten illassa.

Ovelta hän kurkisti sisään saliin. Siellä oli joukko ihmisiä ylistämässä kädet kohotettuina.

– Käännyin saman tien takaisin. Se ei ollut minua, alatien kristittyä, varten.

Eriikka Väliahteen mukaan Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksella ei kannattanut mainostaa kristillisiä juuriaan.

– Koko ajan olen kuitenkin pysynyt kirkon jäsenenä. Taidankin olla niitä harvoja omassa punavihreässä kulttuurikuplassani, näyttelijä arvelee.

 

Tytöt1918 kuva.jpg 800x533
Tytöt 1918 -musikaali oli Väliahteelle merkittävä työtehtävä. Nyt hän haluaa mennä jo kohti uusia aiheita. Kuvassa edessä Petra Ahola, Eriikka Väliahde, Emmi Kaislakari. Kuva: Kari Sunnari



Liikaa huomiota tilakysymyksiin


Nyt Eriikka Väliahde alkaa kuitenkin olla kovan ratkaisun edessä. Entinen innokas seurakuntanuori harkitsee tosissaan kirkosta eroamista.

Syitä on lukuisia. Eriikka aloittaa konkretiasta; tiloista.

– Seurakunnilla on omistuksessaan aivan liikaa erilaisia kiinteistöjä. Minunkin kirkollisverostani menee niihin suuri osa. Kirkollisen keskustelun päähuomio on siinä, pitääkö joku 1970-luvun homeinen kirkko tai seurakuntatalo pelastaa, vaikka niissä ei juuri edes käy ihmisiä!

Näyttelijä antaisi vajaakäytöllä olevat seurakuntakiinteistöt ihmisten käyttöön. Niistä saataisiin oivia tiloja monenlaiseen harrastustoimintaan.

– Tampereellakin on esimerkiksi tosi paljon muusikoita. Miksi kirkkoja ei avata heidän harjoituskäyttöönsä? Samalla kirkosta vieraantuneet ihmiset kokisivat seurakunnan konkreettisesti läheisemmäksi, Väliahde haastaa.

 

Painopiste kohtaamisiin ja diakoniaan


Väliahde on pettynyt kirkkoon myös organisaationa. Hän muuttaisi seurakuntien käytännön toimintaa radikaalilla tavalla. Pienet näennäiskikkailut eivät enää riitä.

– Hartaustoimintaa pitäisi selvästi vähentää. On jonnin joutavaa, että pappien aika menee siihen, että jumalanpalveluksia pidetään aamukymmeneltä muutamalle mummolle, näyttelijä puhisee.

Diakonissan tytär panostaisi säästyneet resurssit ihmisten kohtaamiseen ja kaikenlaiseen diakoniatyöhön.

– Kirkon henkilöstön on aika tulla pois työhuoneistaan ja alttarin takaa. Heidän on jalkauduttava kohtaamaan ihmisiä toreille, kaduille ja kauppakeskuksiin. Siellä on oltava korva herkkänä kanssaihmisten asioille. Ihmisillä on paljon ahdistusta tai muuta, jota halutaan purkaa toisten kanssa.

Kirkon työntekijöiden ammattitaitoa Väliahde ei kyseenalaista.

– Esimerkiksi papit tekevät todella raskasta sielunhoidollista työtä. Muistelen lämmöllä esimerkiksi äitini siunannutta nuorta naispappia. Hän antoi perheellemme hienosti aikaansa, Eriikka kiittelee.

 

Epäily on tervettä


Tamperelaisnäyttelijä vannoo konstailemattoman kansankirkon nimeen. Sen perusajatus toimii hienosti. Keskeinen pointti on palvella lähimmäistä eri tavoin.

– Näen kansankirkon roolin niin, että hengellisyys kulkee mukana, mutta sitä ei ylikorosteta. Emmehän me maallikot tai papitkaan oikeasti mistään mitään tiedä. Me kaikki vain uskomme ja toivomme. Kristinuskossa on kyse salatuista asioista.

Väliahde palaa haastattelun aikana usein epäilykseen.

– En halua koskaan käännyttää ketään enkä udella toiselta hänen uskostaan. Epäily on tervettä ja minusta oikeastaan ainoa oikea uskon muoto. Olen epäilijä ja siksi myös körtti. Enhän voisi olla mitään muuta.

Näyttelijä myöntää, että ei ole elämässään saanut yhtään uskonnollista kokemusta.

– Minua ei loukkaa yhtään, jos joku sanoo, että en ole oikea uskovainen. Itse sydämessäni tiedän asian paremmin.


Kirkon viesti nelikymppisille?


Eriikka Väliahde on monella tapaa pettynyt kirkkoon, mutta havaitsee eri puolilla myös positiivisia signaaleja. Toivo ei ole vielä kokonaan kadonnut.

– Ensimmäisenä tulee mieleen Helsingin ydinkeskustan Kampin kappeli, jonne ihmiset voivat luontevasti tulla juttelemaan ja halutessaan rukoilemaan.

Tampereella näyttelijä arvostaa muun muassa Mummon Kammaria sekä Aleksanterin kirkon Avointa kirkkoa.

– Ja siitä olen taas raivoissani, että mahtavaa työtä vähäosaisten eteen tehnyt Musta Lammas lopetettiin. Siellähän toteutettiin aivan kirkon ydintehtävää!

Väliahde fanittaa ”kovaa mekkalaa” yhteiskunnallisista asioista pitäviä kirkon työntekijöitä.

– Pakolaiskysymys ja ilmastonmuutos. Juuri tällaisiin, ihmisiä oikeasti puhuttaviin asioihin kirkon pitäisi nyt ottaa selkeästi kantaa. Sitä ei sen sijaan tarvitse pelätä, jos Jeesusta ei muisteta mainita ihan joka paikassa.

Näyttelijä huomauttaa, että elämme nyt monella tapaa myllerrysten aikaa. Se koskee myös kirkkoa.

– Luulen, että juuri minun sukupolveni on tämän kuohunnan keskellä eniten ulalla. Onko kirkolla enää meille noin nelikymppisille sanottavaa ja annettavaa?



Seurakuntavaalit vedenjakaja


Eriikka Väliahde lataa marraskuun seurakuntavaaleille suuria odotuksia. Näyttelijä haastaa vaalien alla myös Silta-lehteä sekä Tampereen seurakuntien viestintää:

– Vaaleista ja niiden asetelmista on viestittävä hyvin aktiivisesti kaikilla kanavilla. Tulee järjestää ammattitaitoisesti vedettyjä keskustelutilaisuuksia muuallakin kuin kirkon tiloissa. Otteen pitää olla tiukka, hyssyttelystä on viimeinkin päästävä pois!

Yksi teema vaaleissa nousee Eriikan silmissä yli muiden. Jokaisen ehdokkaan on syytä ilmaista siihen kantansa ilman kiemurteluja.

– Miten on mahdollista, että kirkko edelleen estää samaa sukupuolta olevien vihkimisen? En väitä tietäväni, mikä on syntiä. Mutta sen ymmärrän, että toisten ihmisten rakkauden halveksiminen sitä on.

Kyseessä on näyttelijän mielestä myös ihmisoikeusrikkomus.

– Haluaisin kirkkomme olevan rakkauden, armollisuuden ja tasa-arvoisuuden tyyssija.

Väliahde uskoo edelleen, että muutos voisi lähteä liikkeelle kirkon sisältä. Mutta aika tiimalasissa alkaa vääjäämättä kulua loppuun.

– Mikäli tulevien seurakuntavaalien tulos ei edistä samaa sukupuolta olevien vihkimistä, niin eroan kirkosta. Mittani on silloin täyttynyt, entinen seurakuntanuori vakuuttaa.


Teksti: Vesa Keinonen


Kuva: Hannu Jukola



 Eriikka Väliahde, 38

Eriikka-6301.jpg 800x533


  • Teatteritaiteen maisteri


  • Näyttelijä, harrastelija-stand up -koomikko


  • Harrastukset: Komiikka ja parisalsa (eivät ole sama asia, paitsi joskus) 

  • Haaverooli: Sitä ei vielä ole kirjoitettu. Minua kiinnostavat enemmän ladut, joita ei vielä ole hiihdelty

  • Muuta: Poden kroonista koirakuumetta. Tämä ilmenee siten, että näen jatkuvasti unta, kuinka lenkkeilen Pyynikillä ihanan, ruskean spanielin kanssa. Saatan myös lässyttää vastaantuleville koirille ilman, että noteeraan omistajaa lainkaan. Sietämätön vaiva.






Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi