rss Silta-lehden artikkelit

2.5.2018 12.00

Tietämättömyys lisää tuskaa, arvioi sarjakuvapiirtäjä

Vasta Sisaret 1918 -sarjakuva-antologian myötä tamperelainen sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen havahtui huomaamaan, miten kaoottinen tilanne tuolloin oli.

Emminetti2
Emmi Niemisen työtila on yhdeksän taiteilijan yhteisesti vuokraamassa Taidehallissa Epilässä. Kuva: Hannu Jukola

–  Jos vertaa taustatutkimuksessa luettuja tekstejä siihen, mitä oli ennen tiennyt oppikirjoista, niin oli jäänyt mielikuva, että sota oli paljon organisoidumpi ja hallitumpi. Kyseessähän oli uskomaton kaaos.

Aseellisten konfliktien tulkintaa hallitsee yleensä miesten ja sotilaiden näkökulma, ja naisten ja lasten tarinat jäävät piiloon. Kirjassa kymmenen sarjakuvapiirtäjää tulkitsee kymmenen naisen tai lapsen kokemuksia. Tositarinat ovat peräisin Kansan Arkiston muistitietokokoelmasta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta.

Pyrkimyksenä oli tehdä teos, jota nuorempikin voisi lukea, ja oppia jotain sellaistakin, mitä ei ole historiantunneilla puhuttu.

– Valkoisista ei ole kovin paljon tätä materiaalia, tai sitä ei tunneta. Toisaalta punaiset eivät ole saaneet puhua ja siksi mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, Emmi Nieminen pohtii.

Kaikki eivät olleet päätyneet sotaan aatteen innoittamina.

– Oli valkoisia, jotka olivat sitä oman perheensä kautta, tai jotka eivät halunneet olla ollenkaan tekemisissä tällaisen asian kanssa. Tehtaissa vallitsi sosiaalinen paine olla mukana työväenliikkeen asiassa.

– Kylät ja kaupungit olivat yhteisöllisempiä kuin nyt. Lasten näkökulmasta on täytynyt tuntua hirveän pelottavalta, kun oma suku jakautui kahtia – sellainen saattaa tuntua pelottavalta aikuisestakin. Ja näistä asioistahan ei ole saanut puhua.

Niemisen Joensuusta kotoisin oleva suku ei äidin kertoman mukaan osallistunut vuoden 1918 tapahtumiin.

– Mutta on mahdollista, että sukulaiset eivät vain ole puhuneet asiasta, ja ehkä pelänneetkin siitä puhumista.

Sodan eri vaiheitakin

Antologian on toimittanut tutkija Reetta Laitinen. Hän valitsi sekä taiteilijat että pohjalla olevat muistelmat. Ryhmä perehtyi huolellisesti myös taustatietoihin.

Idea kirjasta syntyi pari vuotta sitten Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Sen jälkeen tekijät tapasivat muutaman kerran ja tutustuivat myös Vapriikin 1918-näyttelyyn.

– Pointti oli saada rauhassa tutustua materiaaliin, koska meillä oli halu tehdä sellainen kokonaisuus, jossa ei ole liikaa päällekkäisyyksiä ja saada esiin sodan eri vaiheistakin kertovia tarinoita.

Kirjassa kertojia on sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea. He ovat kokeneet sodan rintamalla, vankileirissä, sairaanhoitajana tai silminnäkijänä.

Kauheuksia ei Sisaret 2018 -kirjassa tuoda esiin rankalla tavalla. Väkivalta etäännyttäisi osan lukijoista, ja se taas olisi karhunpalvelus itse asian esille tuomiselle, tekijät arvioivat.

– Reetta on todennut, ettei halunnut pakottaa piirtäjiä tarttumaan liian rankkoihin aiheisiin. Hän teki toimittajana hirvittävän hyvän työn. Hän ei halunnut laittaa tekijöitä henkiseen rääkkiin, kertoo Mandin tarinaan perehtynyt Nieminen.

– Omakohtaisesti halusin välttää väkivallalla mässäilyä. Tiedetään jo, että kamalia asioita tapahtui, mutta minua kiinnosti, millainen ihminen Mandi oli, miksi hän liittyi ja mitä ajatteli.

– Jos keskitytään kauheuksiin, henkilöistä itsestään tulee statisteja, eikä tunnu kunnioittavalta, jos ihmisten kokemukset typistetään. Se ei olisi tehnyt tälle antologialle oikeutta.

Sisälle Mandin tarinaan

sisaret_1918_emmi_nieminen_netti
"Siellä oloajoilta olisi paljon kertomista". Piirros: Emmi Nieminen

Suurin osa materiaalista oli litteroitu 1960-luvulla tehdyistä haastatteluista. Niemistä ajankohta ei yllättänyt, koska tuolloin oli viimeinen hetki saada tiedot talteen.

Mandin kertomus oli kirjoitettu käsin tuoreeltaan heti konfliktin päätyttyä.

– Omalla tavallaan oli todella intiimiä nähdä tämän ihmisen käsiala. Mandi oli maatilan ainoa tyttö, älykäs ihminen, joka hoiti tilan lapsia. Heistä osa oli mykkiä tai kuuroja.

Mandi teki hanttihommia ja löysi palon työväenliikkeen aatetta kohtaan.
– Hän löysi myös ystävän, Siirin, jonka myöhemmin tapasi Hennalan vankileirillä – elossa jopa.

Naisia käytettiin myös propagandan välineinä: ”Nämäkin nuoret ovat mukana hyvän asian puolesta”. Sarjakuvaa tehdessä pohditutti, millainen on mielenmaisema, kun maa on jakautunut kahtia, ja toisaalta, miten tuon ajan ihmiset ovat ymmärtäneet tuhon ja tappamisen määrän.

Niemisen mielestä ihmisten käyttäytymistä pitäisi tutkia nykyistä enemmän:
– Ei ole yksinkertaista, minkä takia ihminen liittyy mihin tahansa konfliktiin. En usko, että Mandikaan ihan täysin ymmärsi, mihin ryhtyi. Hän uskoi työväenliikkeeseen vahvasti, mutta pettyi siihen, että ihmiset hylkäsivät aatteensa. Hän pääsi Hennalasta harvinaisen hyvässä kunnossa, mutta vaikuttaa siltä, että sydän särkyneenä.

Tarinan päähenkilö oli aikonut jatkaa vaiheiden selvittelyä vuosien päästä.
– Mandista tai hänen myöhemmistä vaiheistaan ei löytynyt muuta tietoa, enkä loppujen lopuksi kovin paljon yrittänytkään selvittää niitä.

Mielenrauhaa

Projekti vahvisti entisestään ajatusta siitä, että tarvitaan uudenlainen rauhan käsite:

– Rauha ei ole sitä, että konflikti on päättynyt tai aseet riisuttu, vaan se kattaa myös ihmisten mielenrauhan, Nieminen arvioi.

Muut tekijät ovat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja kansikuvan piirtänyt Tiitu Takalo.

Johanna Vehkoon kanssa Emmi Nieminen on julkaissut kirjan Vihan ja inhon internet. Se antaa käytännön neuvoja nettivihan käsittelyyn.

– Molempien kirjojen tavoite on tuoda lisää tietoa, jotta voimme ymmärtää näitä asioita. Tietämättömyys lisää aivan uskomattomassa määrin tuskaa.

Vihan ja inhon internet -kirjasta on tullut kannustusta ja kiitoksia. Aiheesta on riittänyt puhuttavaa viime päiviin saakka.

– Todella positiivista palautetta, koska annamme mahdollisimman paljon käytännön neuvoja tilanteisiin, vaikka siihen, kun ihminen miettii, uskallanko ilmaista mielipiteeni ja mitä sitten tapahtuu.

– Itsekseni olen tehnyt enemmänkin fiktiota, mutta kantaaottavuus on liittynyt lähinnä yhteistyöprojekteihin, joihin olen jotenkin ajautunut. Ehkä minun täytyy hyväksyä itseni ”kantaaottavana nuorena taiteilijana”, Emmi Nieminen hymyilee.

Laikussakin sarjakuvaa

Nieminen on myös yksi Kulttuuritalo Laikun avajaisnäyttelyn taiteilijoista. Häneltä on mukana sekä käsintehtyjä että digitaalisia piirroksia.

Näyttelyn tarkoitus on kuvata suomalaista nykysarjakuvaa elinvoimaisena taidemuotona ja Tamperetta yhtenä alan tärkeimmistä kaupungeista.

Harva kuitenkaan elää tässäkään kaupungissa pelkästään sarjakuvaa tekemällä. Näyttelyihin osallistumisestakin tulee useimmiten vain kuluja.

– Mutta eihän näyttelyitä olisi, jos taiteilijat eivät voisi tehdä työtään, Nieminen ihmettelee.

Teksti: Asta Kettunen

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918. Arktinen Banaani 2018
Teosta voi Tampereella kysellä Suomalaisista Kirjakaupoista, Akateemisesta Kirjakaupasta, Prismoista, Lukulaarista ja ALE-kirjakaupasta. Kirjaa myyvät myös Työväenmuseo Verstaan ja Museokeskus Vapriikin museomyymälät.

kansikuva_sisaret_1918_tiitu_takalo_netti
Kannen on piirtänyt Tiitu Takalo.


Linkit:

Kuvat puhuvat Kulttuuritalo Laikussa 17.6. saakka

Emmi Niemisen sivut

Feministisen ajatushautomo Hatun kampanja verkkovihaa vastaan

Sivumennen-podcastissa paneudutaan Vihan ja inhon internet -kirjaan.

Jeminan kirja-arvio blogissa




Koskettava kuvaus Hennalasta

Marjo Liukkosen kirja Hennalan naismurhat 2018 ilmestyi maaliskuussa. Liukkosen uuden tutkimuksen mukaan Hennalan vankileirillä tapahtui Suomen historian suurin naismurha, sillä yli 220 nuorta naista menetti siellä henkensä.

Kun Suomen sisällissota päättyi toukokuussa 1918 valkoinen armeija sulki punaisia vankileireille. Yksi suurimmista vankileireistä sijaitsi Lahden Hennalassa.

Kirja tuo esiin, kuinka laiton kenttäoikeus valikoi teloitettavat naiset. Kirja kertoo, miksi murhaajat ja vartijat toteuttivat naisten joukkomurhan. Se paljastaa myös vankileirin olot: lapsivangit, nälän ja janon, vankien raiskaamisen, pahoinpitelyn ja mielivaltaisen tappamisen.

Marjo Liukkonen on toiminut tutkijana, päätoimittajana ja opettajana. Hennalan naismurhat 1918 -tutkimus sai alkunsa Liukkosen löydettyä Kansallisarkistosta Lahden sotavankileirin nais- ja lapsivankien järkyttävät pidätyskortit.

Hennala 1918 kansi

Marjo Liukkosen blogi Hennalan naismurhat 1918



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja