rss Silta-lehden artikkelit

10.8.2018 16.33

Monipuolisia rajan venyttäjiä ja tuskassa pyöriviä ihmispoloja

Tampereen Teatterikesässä esitykset venyttävät näytelmän ja tosielämän rajaa sekä kaivelevat ihmisyyden ja ennakkoluulojen juuria.

ratsastus
Elisabeth Löffler ratsastaa roikkuen vammaisten näyttelijöiden avustuskojeesta, ”riippuvasta kävelylaitteesta”, taustalla Isabella-Nora Händler ja Andreas Strauss. Kuva: Sandra Fockenberger/ Tampereen Teatterikesä

Itävaltalaisten LizArt Productionin ja toxic dreams -ryhmän esitys The Audition for the Role of Stephen Hawking in the Theory of Everything tuo lavalle kuvitteellisen tilanteen, jossa fyysikko ja kosmologi Stephen Hawkingista kertovaan elokuvaan etsitään pääosan esittäjää. Esityksen Suomen-vierailua on tukenut Itävallan suurlähetystö.

”Koe-esiintymisessä” kuljetaan läpi huolettomien nuoruusvuosien, sairauden puhkeamisen ja etenemisen, nolojen tilanteiden, epätoivon ja onnenkin.

– Uskomme siihen, että mitä monipuolisempi näyttelijäkunta, sitä monipuolisempi yleisö, alustaa valitsijaa esittävä Anna Mendelssohn.  

Vammaiset esitystaiteilijat Elisabeth Löffler (”Lizz Taylor”) ja Cornelia Scheuer (”Connie Clark”) ovat halunneet tuoda esiin kysymyksen, miksi isoissa tuotannoissa vammaisia näyttelevät ei-vammaiset. Yhtä vähemmistöä maailmassa, miehiä, edustaa Dominik Grünbühel.

Itseironinen ja humoristinen esitys käyttää muutamia vimpaimia. Jane (Isabella-Nora Händler) syöttää miehelleen papuja ja castingiin osallistuvat huristelevat pyörätuoleillaan. Teatterin, tosielämän ja maailmankaikkeuden rajat venyvät.

Tuleepa huomautettua sekin, että ateistiseksi kosmologistiksi esittäytynyt mies ja kristillisen kasvatuksen saanut nainen voivat löytää yhteisen sävelen.

Roolittajan rooli on tahallisen yli-imelä, muka-kannustava: aikuisille ihmisille puhutaan kuin lapsille. Hänen suustaan kuullaan myös universaaleja totuuksia, kuten että rakkaus on aina vähän hassua, ja aina voi onnistua jossain. (”Jos on elämää, on toivoa”).

– Uudet kokemukset ovat aina tärkeitä näyttelijälle, on puolestaan yksi Scheuerin repliikeistä.

Vammaisuus ei estä ajattelemasta suuria, mutta kävelemisestä ei ole pakko haaveilla. Mutta missä määrin näyttelijällä on itsemääräämisoikeutta, mistä voi kieltäytyä, mihin seikkailuun antautua?

Kuka saa esittää pääroolia ja kenet olisit valinnut, näitä katsojat pohtivat pois lähtiessään.

Pitää pakostakin päätyä siihen, että näyttelijät ovat hyviä, jos ovat hyviä näyttelijöitä – vammaisuudesta tai vammattomuudesta huolimatta – niin kuin tässä tapauksessa olikin. Toiveeni toteutui, minun ei tarvinnut valita.

Tšehovia farkuissa ja shortseissa

– Kaikki on hyvin, ja Jumala on kaikkialla.

Mutta pinnan alla kuohuu. Mieleeni tulee, kuinka afrikkalainen, jolla ei meidän näkökulmastamme ole mitään, toteaa Jumalan olevan hyvä. Rikas sen sijaan tuhlaa ja kokee tyhjyyden tunteita.

Unkarilaisen dollardaddyʾs-ryhmän esitys Chekhov, näytelmä jonka sisässä on näytelmä, näyttää Anton Tšehovin ihmiskuvan. Sen mukaan ihminen on kaikenlaisessa ajatuksen tuskassa pyöriskelevä ihmispolo, jonka elämässä määräävimpiä ovat rakkaus ja rahan voima.

Ikääntyminenkin tuo Tšehovin teksteissä ahdistusta. ”Kauniissa kehossa sielu tuottaa usein pettymyksen.”

Pyöriskely johtaa epätoivoisiin tekoihin, eikä sillä lopulta ole väliä, ketä ammutaan. Mutta eikö arkielämässä todellakaan ole tekstin tekijän mielestä huippukohtia? Monet kuolemanrajakokemuksen kokeneet ovat kertoneet kokeneensa oman elämän pikakelauksena; siinä voisi luulla nousevan joitain asioita esiin enemmän kuin toisia.

Dollardaddyʾs osaa kyllä asiansa. Kasvot loistavat välillä onnea, välillä äärimmäistä epätoivoa. Voimahahmo on sattuvasti voimakasta äitiä esittävä Anikó Für, kuin Lokissa ikään.

Näyttelijät onnistuvat luomaan lavasteettomalle lattialle niin järven kuin kukatkin. Kirsikkapuisto sen sijaan jää kauemmaksi, kylmäksi.

Esitys onnistuu myös herättämään mietteen, onko teatterin tarkoitus viihdyttää vai kehittää uusia muotoja ja murtaa ennakkoluuloja. Millaiseksi mielessämme lopulta muokkautuu se lapsuus, johon kaipaamme: unelmaksi kauniista kirsikkapuutarhasta – joka ei ehkä koskaan sellainen ollutkaan.

Koska suomeksi käännettyjä repliikkejä on seurattava näyttötaululta, jotain jää intensiteetistä puuttumaan. Myös merkityksiä voi jäädä väliin, sillä voin kuvitella, että tekstiksi kääntäminen aina typistää ilmaisua.

Chechov2
Anikó Für, Piroska Mészáros ja Tamás Ördög, kuva: Nagy Gergo/ Tampereen Teatterikesä

Hellyydenkin hetkiä

Teatterikesän juhlanäyttely Hair, Hamlet ja hellyyden hetket – Viisi vuosikymmentä Teatterikesää palaa festivaalin menneisiin vuosiin pääohjelmiston esityskuvien ja arkistomateriaalien avulla.

Puheenvuoron saavat myös yleisö ja tekijät. Näyttely on avoinna Kulttuuritalo Laikussa 28. elokuuta asti.

Teksti: Asta Kettunen

Lisätietoa näyttelystä



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi