rss Silta-lehden artikkelit

4.4.2018 10.00

”Maailma on meidän kaikkien yhteinen”

– Toivon, että kaikki maailman sodat lopetettaisiin, ja kaikki olisivat ystäviä keskenään, pohtii 9-vuotias Siiri Aalo.  

– Maailma on meidän kaikkein yhteinen, vaikka meillä olisi erilainen ihonväri ja olemme erilaisia, lisää Siiri.

Näitä ajatuksia Siiri on pohtinut Kalevan kirkolla Marhaban-keskuksessa, missä tyttö on käynyt leikkimässä maahanmuuttajalasten kanssa.

– Marhabanissa on ollut tosi kivaa. Täällä käy paljon väkeä, on suomalaisia ja muualta tulleita ulkomaalaisia. Kaikki hyväksytään mukaan leikkeihin ja yhdessä tekemiseen.

siiri2Siiri Aalon piirros valittiin Rauhanvaelluksen tunnukseksi. Vaellukset lähtevät liikkeelle lauantaina 5.5. ympäri kaupunkia ja päätyvät Aleksanterin kirkkoon. Kuva: Janne Ruotsalainen

Näiden ajatustensa pohjalta Siiri piirsi kuvan, jossa kaksi lasta pitelee maapalloa. Meri yhdistää maailman lapsia ja he hymyilevät kuvan katsojalle.

Piirros on valittu tunnukseksi Rauhanvaellukselle, joka järjestetään lauantaina 5. toukokuuta Tampereella. 
– Piirtelen aika paljon, mutta en yhtään ajatellut, että muutkin tykkäisivät tästä piirroksesta. Tuntuuhan se hienolta, että se pääsi tunnukseksi, hymyilee Siiri Aalo.

Vaellukset ympäri kaupunkia 

Millaista rauhaa ja lepoa kaipaan ja millaista rauhaa olen itse valmis rakentamaan? Näitä kysymyksiä voi pohtia lähtemällä mukaan Rauhanvaellukselle ympäri kaupunkia 5. toukokuuta. Tampereen seurakuntien PyhiinvaellusTampere järjestää tapahtuman Suomen sisällissodan muistoksi. 

Kevättalvi on nostanut tietoisuuteemme vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat Tampereella. Viime kuukausien aikana on monin tavoin muisteltu sisällissodan ihmisiä ja eläydytty heidän tarinoihinsa. Yksi koskettavimmista kertomuksista on tyttövauvan syntymä Tuomiokirkon sakastissa taisteluiden aikana. Hänen vanhempansa antoivat lapselle nimen Rauha.

– Rauhanvaellus tahtoo kuitenkin kääntää katseen tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Voimme pohtia, millaista rauhaa kaipaan, ja olen itse valmis rakentamaan. Minne haluaisin lähettää ja rukoilla rauhaa? Voi myös miettiä, miten me yhteisönä rakennamme rauhaa paikallisesti, pohtii Jussi Holopainen, Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori.
 
Tapahtumaan liittyy myös rauhanköynnöksen valmistaminen. Kangastilkuista ja verkosta pala palalta syntyvää köynnöstä rakennetaan parhaillaan kaupungissa eri yhteisöissä ja työpaikkojen kahvihuoneissa. Materiaalipaketteja on jaettu jo lähes 200.

– On hienoa, että ihmiset ovat lähteneet innokkaasti mukaan köynnöksen rakentamiseen. Käsillä tekeminen auttaa keskittymään, ja samalla voi pohtia rauhaa oheismateriaalin avulla.

Köynnös kootaan Mummon Kammarissa ja se tuodaan vaeltajien kantamana Aleksanterin kirkkoon. 

Ohjatut rauhanvaellukset lähtevät eri puolilta kaupunkia kello 11–13 ja saapuvat Aleksanterin kirkolle kello 15 mennessä. Lähtöpaikkoina ovat muun muassa Pispalan kirkko, Kalevankankaan hautausmaa, Messukylän vanha kirkko, Tuomiokirkko ja Mummon Kammari. 
 
– Ihmisillä on mahdollisuus liittyä ohjattuun ryhmään tai vaeltaa reitti omatoimisesti hiljaisuudessa, kertoo Holopainen.

Aleksanterin kirkon kryptassa on tarjolla kahvia ja pientä suolaista syötävää kello 15–16.
Rauhanvaelluksen päätteeksi kello 16 järjestetään ekumeeninen, selkokielinen rukoushetki.

Kirsi Airikka

Lisätiedot ja vaellusreitit


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja