rss Silta-lehden artikkelit

7.6.2017 15.11

Laulut syntyvät aidosta elämästä

– Elämänkokemuksen myötä oppii tuntemaan itseään, ja alkaa hahmottua se, minkälaisia juttuja haluaa tehdä, miettii laulaja Suvi Karjula.

Suvi Saunoo2
Saunomisesta nauttiva Suvi Karjula kirjoittaa laulutekstejä ja haaveilee soololevystä. Elokuussa hän tulkitsee suomalaisten tuntoja iskelmämessussa.


Sateinen päivä kirkastuu, kun Suvi Karjula katsoo silmiin. Hymy saa hammaskorun välähtämään, ja nuori nainen suorastaan säteilee lämpöä ympäristöönsä. Laulajattaren olemus huokuu tasapainoa ja myönteistä energiaa.

– Minulle kuuluu tosiaan hyvää. Moni palanen on loksahtanut paikoilleen. Elämässä on nyt useita uusia avauksia ja mielenkiintoisia juttuja.

In the Mood -yhtyeen laulusolisti iloitsee erityisesti bändin EP-levystä, joka on juuri julkaistu. Tallenne sisältää viisi kappaletta.

– Olemme viettäneet keväällä pitkiä päiviä studiossa, mutta se on kannattanut. Olen tosi tyytyväinen levyyn, sillä se on ihan meidän näköistä musiikkia.

Levyllä on mukana myös Suvi Karjulan sanoittama kappale, jonka on säveltänyt Jukka-Pekka ”Jukkis” Berg, yksi yhtyeen kitaristeista.

– Se ei toki ole ensimmäinen sanoitukseni, mutta se on ensimmäinen, joka on julkaistu.

Laulajatar on viime aikoina käyttänyt paljon aikaa laululyriikan kirjoittamiseen.

– Elämässäni on tapahtunut paljon, ja nämä asiat ovat saaneet minut kirjoittamaan. Työstän asioita mielessäni musiikin ja sanoitusten avulla. Vuosien myötä oppii myös tuntemaan itseään ja alkaa pikku hiljaa hahmottua se, minkälaisia juttuja haluaa tehdä, miettii kolmikymppinen nainen.  

Karjula haaveilee soololevyn tekemisestä.

– Haluaisin tehdä sille erityisesti soul-, pop- ja rock-vaikutteista musiikkia.

Teatteri kutsuu kesällä

Seitsemän viime vuotta Karjulan kalenteri on kesäisin täyttynyt tanssikeikoista bändin kanssa. Tulevana suvena hän pääsee myös teatterin lavalle, sillä Karjulalla on naisrooli Rauli ”Badding” Somerjoesta kertovassa musiikkinäytelmässä Somerolla.

– Olen tosi iloinen, että pääsen taas teatterin pariin, kertoo laulaja, joka on nuorena esiintynyt ahkerasti kesäteattereissa sekä opiskellut teatteria Jamilahden kansanopiston musiikkiteatterilinjalla.

Mielenkiintoisimpiin esiintymisiin kuuluu myös iskelmämessu, joka järjestetään 1. elokuuta Pyynikin kesäteatterin näyttämöllä. Jumalanpalveluksen musiikiksi on valittu 1960- ja 70 -lukujen iskelmiä. Mukana on muun muassa kappaleet Se lentää niin kuin tuhka tuuleen, Elämältä kaiken sain ja Hetki lyö.

– Olen innoissani, että minua pyydettiin mukaan. Uskon, että suomalainen iskelmämusiikki soveltuu oikein hyvin messussa esitettäväksi, sillä usein iskelmät kertovat ihmisten suurista tunteista ja elämän käännekohdista. 60- ja 70-lukujen rytmimusiikki on lähellä sydäntäni, ja koen sen hyvin voimakkaasti.

Pispala on sydämen asia

Yhdeksän vuotta sitten Tampereelle muuttanut keskisuomalainen on menettänyt sydämensä Tampereelle ja erityisesti Pispalalle.

– Olen oikea kotikaupunki-intoilija. Kuljeskelen ympäri kaupunkia ja valokuvaan paikkoja, kertoo Karjula, ja luettelee saman tien pitkän listan suosikkipaikkojaan.

Laulajattaren mukaan Tampere on upea kulttuurikaupunki, jossa voi nauttia laadukkaasta musiikki- ja teatteritarjonnasta. Keskustassa hän viihtyy muun muassa Laukontorin kahviloissa ja monissa vanhoissa miljöissä, kuten Tallipihalla. Talvella tunnelmaa tuovat Valoviikot. Rakkaita ovat myös vaelluspolut muun muassa Hervannassa ja Sääksjärvellä.   

”Pispalan likka” Karjulasta tuli joulukuussa 2015.

– Jo ennen muuttoani lenkkeilin usein Ansa-koirani kanssa Pispalassa, ja ihailin tunnelmallisia puutaloja ja upeita järvimaisemia. Kun pitkä parisuhteeni päättyi, päätin muuttaa Pispalaan.

Karjulan mielestä Pispala on ainutlaatuinen kaupunginosa, jossa parasta on yhteisöllisyys. Se näkyy monessa asiassa.

– Täällä on aktiivinen taiteilijayhteisö ja musiikkiyhdistys sekä ihan mahtava Rajaportin sauna, ja niissä syntyy usein syvähenkisiäkin keskusteluja ihmisten kanssa. Pub Kujakollissa on maailman parhaat jamit kerran kuukaudessa. Ja jos tarvitsee apua, sitä voi oikeasti mennä pyytämään naapurilta.

Pyynikin lenkkipolut ja Pispalanharjun Pyykkipuisto ovat Karjulalle mieleisiä paikkoja. Vapaapäivänä hän pakkaa viltin ja piknik-eväät mukaan viettääkseen koko päivän ulkona kirjoittaen ja maisemia ihaillen.

– Luonnonrauhassa ja korkeilla paikoilla saan perspektiiviä elämääni. Samalla omat pienet murheet asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, filosofoi Karjula.

Ura vaatii paljon

Karjulan elämässä on ollut myös epätoivon ja surun hetkiä, vaikka hän sanookin suhtautuvansa elämään yleensä myönteisesti.

Esiintyvä taiteilija on esimerkiksi joutunut pohtimaan vakavasti omaa identiteettiään.

– Tässä työssä ulkoiset paineet ovat usein valtavia, yleisön ja median asettamia. Ala on armoton, ja olen itsekin kokenut sen. Esimerkiksi menestykseen ja ulkonäköön liittyvät odotukset voivat olla monelle esiintyjälle tosi raskaita.

Karjulan mukaan lokerointi voi joskus musertaa esiintyvän taiteilijan, joka usein on herkkä ja syvästi tunteva ihminen. Ei ole ihme, että moni artisti on tarttunut pulloon hukuttaakseen paineitaan.

– Moni taiteilija on joutunut kärsimään roolista, jonka ympäristö on hänelle asettanut. Esiintyjä saatetaan leimata yhden genren esittäjäksi, vaikka todellisuudessa hänellä olisi lahjoja monenlaiseen. Tuntuu myös edelleen siltä, että naisartistit eivät saisi hullutella lavalla. Olen itse päättänyt, että en enää pönötä lavalla korkokengissä enkä koko ajan mieti, miltä näytän.

Lauluja aidoista tarinoista

Suvi Karjula ei omista televisiota eikä katsele tosi-tv-sarjoja, mutta kuuntelee koko ajan radiota.

– Esimerkiksi keskusteluohjelmista ja Ylen Elävästä arkistosta löytyy kiinnostavia juttuja elävästä elämästä.

Näitä aitojen ihmisten elämäntarinoita – ja myös omia kokemuksiaan – Suvi Karjula haluaa kirjoittaa myös lauluteksteihinsä. Sanoittajaesikuvia ovat muun muassa Pauli Hanhiniemi, Edu Kettunen ja Terhi Kokkonen.

– Parasta ovat kohtaamiset ihmisten kanssa, ne pienet hetket, kun ”shokeeraavan hetken linjat leikkaavat toisiaan”, miettii Karjula siteeraten Pauli Hanhiniemeä.

Ihmisten rosoiset elämäntarinat ja -kohtalot ovat aina koskettaneet Suvi Karjulaa.

– On hienoa kuulla ihmisten oivalluksista, jotka syntyvät sillä hetkellä, kun ihminen tajuaa, ettei elämä mennytkään niin kuin sen oli itse alun perin suunnitellut.

– Ja kuinka hienoa on, että vaikka kukin tekee virheitä, meillä on mahdollisuus kehittyä ihmisinä ja muuttaa omaa ajattelu- ja toimintatapaamme. Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta totta se on – jokainen päivä on mahdollisuus, hymyilee Suvi Karjula. Hammaskoru välähtää.

Teksti: Kirsi Airikka  

Kuvat: Hannu Jukola


Iskelmämessu ja Pispala 80 vuotta -juhla järjestetään 1. elokuuta kello 18 Pyynikin kesäteatterin näyttämöllä. Järjestelyistä vastaavat Tampereen seurakunnat ja Pispalan Moreeni. 

Pispala 80 vuotta Facebookissa

Suvi Soittaa
Pispala 80 vuotta -juhla huipentuu Tuhka tuuleen -iskelmämessuun, joka toteutetaan 1960- ja 70-lukujen hengessä. Osa messun musiikista on yhteislauluja ja osa esityksiä.


Suvi Karjula

• Syntynyt 9.6.1987 Lappeenrannassa, lapsuus ja nuoruus Laukaassa

• Rautalankavaikutteista iskelmämusiikkia esittävän In The Mood -yhtyeen laulusolisti, soittaa yhtyeessä myös kitaraa ja perkussioita. Muut yhtyeen jäsenet: Ilari Haavisto (kitara ja laulu), Jukka-Pekka Berg (kitara ja laulu), Paavo Rahkila (basso ja laulu) ja Dmitri Dmitrenko (rummut ja laulu)

• Seinäjoen Tangomarkkinoiden toinen superfinalisti vuonna 2010. Tangokuninkaallisen kruunun sai Marko Maunuksela, Karjula sijoittui toiseksi. Vuonna 2012 Tangomarkkinoiden finaalin yleisön suosikki, sijoitus kolmas

• Opiskellut Jamilahden kansanopiston musiikkiteatterilinjalla yksinlaulua, tanssia ja näyttelijäntyötä

• Teatterirooleja muun muassa Kuusan Kanavateatterissa

• Levytykset

Sydänten Tango, debyyttialbumi (Sony Music, 2012)

In The Mood -yhtyeen kanssa: Meriunelma, (singlejulkaisu 2015), Jos tehdään niin (singlejulkaisu 2016 )

• Perhe: cane corso italiano -rotuinen Ansa-koira

• Harrastukset: lenkkeily, musiikin suurkuluttaminen, kundaliinijooga, puhelimessa puhuminen

• Motto: Elämä kantaa


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi