rss Silta-lehden artikkelit

5.12.2017 10.20

Lauluja joulun valosta ja hämärästä – tilaa hengittää ilman stressiä

Tilaa hengittää, pysähtyä ja levätä sekä mahdollisuus tarkastella omaa sisintään. Näin kuvailee Messukylän seurakunnan pastori ja muusikko Hannele Juutinen konserttiaan Jos Jumala kuulisi – Lauluja joulun valosta ja hämärästä

han1

Hannele Juutinen tarjoaa konsertissaan erilaisia näkökulmia jouluun. Laulamiseen haluaisi kovasti osallistua myös opaskoira Heni, joka osaa esittää erilaisia tervehdyslauluja. Kuva: Hannu Jukola
– Konserttini tarjoaa erilaisia näkökulmia ja toivottavasti tilaa omille ajatuksille. Sinne voi tulla keräämään voimia siinä vaiheessa, kun joulu alkaa uuvuttaa jo ennen joulunpyhiä, miettii Juutinen.

Hannele Juutinen on työssään seurakuntapastorina joulun ammattilainen.

– Kun niska limassa paiskin töitä joulun alla seurakunnan tilaisuuksissa ja laulatan ihmisiä, voi kuvitella, että suhteeni perinteisiin joululauluihin on vähintäänkin jännitteinen. Ne ovat kärsineet inflaation omassa mielessäni.

Toki Juutisesta on koskettavaa, kun kirkot täyttyvät ihmisistä ja väki laulaa yhdessä vaikkapa Maa on niin kaunis -virttä.

– On hienoa huomata, että kirkko on tärkeä paikka ihmisille vielä ainakin joulun aikaan. Se tekee myös omasta työstäni merkityksellistä.

Maaliskuussa 2013 Tampereella työnsä aloittanut Juutinen iloitsee, että saa pappina toteuttaa myös laulun lahjaansa. Musikaalisen perheen lapsena hän on pienestä asti laulanut ja soittanut pianoa.

– Olen aina ollut myös kuorotyttö, ja kotiseurakunnan kanttori Ossi Kajava minut sitten innosti myös lauluopintoihin, kertoo Muhokselta kotoisin oleva Juutinen.

Helsingistä tuli Juutisen opiskelukaupunki. Teologian lisäksi hän suoritti laulu- ja bändiopintoja pop–jazz-konservatoriossa.

– Laulamisen ohella opiskelin muun muassa esiintymistaitoja, oman kehon käyttöä ja oikeaa hengitystekniikkaa. Siitä kaikesta on ollut paljon hyötyä myös papin työssä.

Valoa ja voimia

Idea omasta konsertista joulun alla syntyi Hannele Juutiselle muutama vuosi sitten.

– On tehnyt mieli etsiä uudenlaista tapaa nauttia joulumusiikista ja tehdä kappaleita, joissa ei hoeta joulu-sanaa, hymyilee Juutinen, jonka konsertti on toteutettu ensimmäisen kerran Levin Marian kappelissa viime vuonna.

Muusikon mukaan joululauluja on vaikea tehdä, samoin kuin rakkauslauluja.

– On yritettävä sanoituksissa välttää kliseet, mutta samalla pystyttävä sanomaan se olennainen ja tärkeä.

Juutisen lauluissa on mukana jotakin hänen lapsuutensa jouluista. Myös luopumisen teema on läsnä, sillä muutama vuosi sitten hän saatteli äitinsä ajasta ikuisuuteen.

– Mielen täyttää haikeus, kun joulua viettääkin ilman yhtä elämänsä tärkeintä ihmistä, sanoo Juutinen surumielisesti.

Hän haluaa lauluillaan luoda levollisen ja rauhallisen tuokion ihmisille. Kaamoksen ja mielen pimeyteen saa voimia joulun valosta ja toivosta.

– Minulla ja monilla muilla ihmisillä on toki tarve liittyä yhteiseen juhlaan. Yritän konsertillani kertoa, että joulun tunnelmaan voi kuitenkin virittäytyä ilman valtavaa stressiä, hääräämistä ja valmisteluja. Konsertissa voi vaikka levätä rennosti vilttiin kääriytyneenä ja lämmintä juomaa siemaillen, pohtii Juutinen, ja kehottaa ihmisiä ottamaan oman peiton mukaan.

Ohjelmistossa tuoreita joululauluja

Omien kappaleidensa ohella Juutinen esittää muutaman muun muusikon joululauluja, jotka ovat ehkä vähemmän tuttuja suurelle yleisölle. Tällainen kappale on muun muassa Lasse Heikkilän laulu Paimenen yösoitto.

– Se on hieno tarina joulusta väsyneen paimenen näkökulmasta.

Lisäksi ohjelmistoon kuuluu Juutisen ystävän, Iiris Brocken tekemä laulu Halki talvimaan.

– Tämä on erilainen laulu, jossa ovat esillä sekä kristilliset teemat että erilaiset myyttiset hahmot. Joulu on myös satujen aikaa.

Kolmantena kappaleena Juutinen nostaa esiin Heikki Salon laulun Muurahainen taivaassa.

– Laulu kertoo sokeasta tytöstä ja hänen isästään joulutorilla. Minun on hyvin helppo samaistua tähän tarinaan, kertoo syntymästään saakka näkövammainen Juutinen, joka menetti näkönsä kokonaan vuonna 2009.

Oman herkkyytensä konsertin tunnelmaan tuo akustinen kitarasäestys, josta huolehtii Juutisen puoliso, kitaransoiton opettaja ja muusikko Antti Katajisto.

Konserttiin on vapaa pääsy, mutta käsiohjelman ostamalla voi antaa tukensa Messukylän Majatalon toiminnalle. Messukylän kirkossa järjestetään Majatalo-iltoja kerran kuussa perjantaisin. Illoissa on tarjolla hyvää musiikkia sekä mahdollisuus rentoon yhdessäoloon ja esirukoukseen.

– Olen todella innoissani Majatalo-illoista. Unelmoin, että Messukylän kirkkoon muodostuu uusi yhteisö, jossa seurakuntalaiset ovat subjekteja, ja he saavat tilaa osallistua ja tulla toteuttamaan  iltoja sekä paljon muutakin yhdessä, miettii Juutinen, joka itse laulaa Majatalo-bändissä Lasse Heikkilän, Riitta Paajasen ja Antti Katajiston kanssa.

Kirsi Airikka

Jos Jumala kuulisi – Lauluja joulun valosta ja hämärästä -konsertti keskiviikkona 20.12. kello 19 Messukylän kirkossa. Vapaaehtoinen ohjelma 10 euroa. Konsertin tuotto menee Messukylän majataloiltojen tukemiseen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja