rss Silta-lehden artikkelit

7.2.2018 12.00

Kalkun historia ja kiehtovat kohteet löysivät tien kirjan kansien väliin

Matti Vuorikosken kiinnostus asuinalueeseensa on poikinut kirjan, Länsirajan tarinoita. Petsanmäestä Kalkkuun. Kalkun ja ympäristön historiaa. Kirjassa muun muassa jäljitetään Kalkun nimen alkuperää ja Pitkäniemen hautausmaan kummituksia.

Pitkäniemen_muistomerkki_netti
Pitkäniemen hautausmaa linnoitusalueen sisällä on nykyään puisto. Osa siitä on säilynyt hyvin. Hautausmaalla on myös muistomerkki. Kuva: Asta Kettunen


Miksi tulitte! Kalkunvuoren alueelle, ”uuteen Kalkkuun”, reilu vuosikymmen sitten muuttaneiden alku uudessa paikassa ei ollut ruusuinen. Osa väestä suri retkeily- ja marjamaiden menetystä uusien asuintalojen ja teiden alle niin paljon, että suhtautui tulijoihin kiukkuisesti.

– Virkamiehet olivat tehneet kaavoituspäätökset, emme me asukkaat, Matti Vuorikoski muistuttaa.

Kankeasta alusta huolimatta hän juurtui aikanaan Petsanmäkenä tunnetulle alueelle sen verran, että kiinnostui kaupunginosan historiasta ja alkoi vetää kesäisiä tutustumiskierroksia alueen muinaismuistoihin, Venäjän vallan ajalta peräisin oleviin juoksuhautoihin.

Venäjän armeija rakensi ja rakennutti pääkaupunkiseudulta Nurmekseen asti ulottuvan puolustusketjun vuosina 1914–1918. Sen tarve juontui Venäjän ja Japanin välisestä sodasta, sillä siellä oli tuhoutunut Venäjän Itämeren laivasto, joka piti korvata muilla tavoilla.

Vuorikoski aloitti Kalkun historian keräämisen pari vuotta sitten. Liikkeelle hän lähti Tampereen ja Pirkkalan historiasta, josta haki kokonaisnäkemystä.

– Kalkusta oli vaikea kirjoittaa, tämä kun on ollut vähän sellainen ”ei kenenkään maa”.

Matti Vuorikoski netti2
Kalkun- ja Mustavuoressa kiemurtelee ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusvarusteita ja niihin kuuluva tykkitie. Matti Vuorikoski seisoo kohdassa, jossa on ollut parakki ja varastotila. Kuva: Hannu Jukola

Matti Vuorikoski on mukana Suomi-Venäjä-Seurassa, jonka lisäksi Kalkun linnoitusvuoren adoptioon ovat osallistuneet Kalkun omakotitaloyhdistys sekä Kalkunvuoren koulu ja päiväkoti.

Vuorikoski korostaa, ettei uusi teos ole kaupunginosakirja. Niiden näkökulma on viime vuosikymmenten historiassa ja asukkaissa. Tämä kirja lähtee liikkeelle paljon kauempaa.

– Pikku pakko tässä oli jääkausikin käsitellä, mies hymähtää.

Kaupunginosasta on tehty esihistoriallisia löytöjä. Vuonna 1952 Pitkäniemenkadulta löydettiin kivikautinen reikäkivi. Pitkäniemestä on tavoitettu kaksi kivikautista asuinpaikkaa.

Seitoja ja käräjäkiviäkin maastosta voi bongata. Aikanaan mahtava Myllypuro on kutistunut puroksi, ja sen kolmesta myllystä ja pärehöylästä on jäljellä vain rippeitä.

Naapuri ja sen kummitukset

Kirjan esittelyssä todetaan Kalkun historian olevan myös sen naapureiden historiaa. Kalkun alue on kuulunut Pirkkalan pitäjän Harjun jakokunnan Pitkäniemen kylään. Vuonna 1639 Pirkkalan emäseurakunnasta erotettiin Harjun jakokunta ja perustettiin Harjun kappeliseurakunta.

Kristinuskon vakiintumisen myötä käräjät siirtyivät Tohlopin suunnalta kirkonmäelle. Punaiseksi maalattu Harjun kirkko valmistui 1640-luvulla. Se rapistui pahoin isonvihan aikana ja purettiin 1858. Jäljellä on enää Gaddin suvun hautakappeli.

Tekijä on jo löytänyt kirjastaan virheenkin: Kalkun vanhin torppa on perustettu 1700-luvun puolella, ei 1831. Varsinainen pientaloalue rakentui sotien jälkeen.

Pitkäniemi, sairaala ja sen hautausmaa ovat Kalkun kannalta tärkeitä, minkä vuoksi ne ovat mukana kirjassa.

Kalkun länsireuna tunnettiin aiemmin nimellä Petsanmäki. Mustavuori – entinen Multivuori – on itse asiassa Villilän kylää, vaikka nykyään Kalkun suunnittelualuetta.

Harjujakso jatkuu Nokian puolella Maatialanharjuna, jonka Kappelinmäellä, paikoin syvienkin juoksuhautojen keskellä sijaitsee Pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa.

Se vihittiin käyttöön vuonna 1902 ja oli käytössä vuoteen 1964. Aikanaan hautausmaalla oli myös pieni siunauskappeli.

Johtavana sairaalapastorina työskennellyt Antti Sipola kirjoittaa Pitkäniemen vuosisata -teoksessa, että joulukuussa 1946 vietettiin korjatun kirkon ja laajennetun hautausmaan vihkimisjuhlaa.

Historian palasia kootessaan Matti Vuorikoski on usein vieraillut nykyään puistoksi luokitellulla hautausmaalla. Pienelle alueelle on haudattu kaikkiaan 426 vainajaa. Näkyvissä on yhä 35 hautakiveä ja muistomerkki.

Pari vuotta sitten paikan meno oli niin villiä, että hautakivet kaatuilivat, mutta nyt alue on rauhoittunut.

Tähänkin hautausmaahan liittyy kummitustarinoita, joista kirjassa esitellään kolme. Haamuista Vuorikoskea on kiehtonut erityisesti sairaalan vanha vahtimestari, joka tarinan mukaan ilmestyy huomaamatta haudalle saapuneen taakse.

– Olen mielessäni kehitellyt tarinaa vähän pitemmälle. Kerrotaan, että vahtimestari ei pääse yksin poistumaan alueelta. Niinpä olen ottanut hänet kyytiin ja näyttänyt paikkoja, Vuorikoski hymyilee.

Alueeseen ei kuitenkaan liity erityistä mystiikkaa, sillä vuoden 1869 kirkkolaissa ei määritelty mielisairaille mitään erityiskohtelua hautaamisessa. Pitkäniemi oli tarkoitettu koko Länsi-Suomesta tuleville potilaille.

– Selitys hautausmaan perustamiselle on yksinkertainen: piti olla paikka, johon haudata muualta tulleet potilaat.

Seurakunnan osuus kirjassa on melko vähäinen, eikä tietoa ole muutenkaan kovin paljon saatavilla. Lasten kerhotoiminta alkoi kasvun vuosina, 1950-luvulla. Tampereen Seurakuntahistoria II mainitsee, että Kalkku oli 1970-luvun kuluessa kasvanut 20 000 asukkaan yhteisöksi.

Harjun seurakunnankäyttöön oli aluksi vuokrattu varikon ruokalahuone, mutta siitä oli luovuttu. Sen jälkeen jatkettiin muissa vuokratiloissa, kunnes Teeri-Villilän isäntä suostui myymään rakentamattoman tonttinsa, ja Kalkun seurakuntatalo vihittiin käyttöön syyskuussa 1983. Suunnitelman laati arkkitehti Heikki Varhi.

Jäljellä vain muistitietoa

Valtiotieteitä opiskellut, tietotekniikan parissa työnsä tehnyt Vuorikoski muutti Tampereelle 1970-luvun alussa.

– Historia tuli mukaan oikeastaan vasta, kun olin jäänyt eläkkeelle ja kiinnostuin sukututkimuksesta. En tiennyt kotikylän historiasta mitään, ja aloin tutkia omaa sukua, Ikaalisista kotoisin oleva mies selvittää.

Kalkku-kirjakin on lähinnä kylähistoriaa, ja kylistä on kirjoissa usein tietoja hyvin vähän, virke siellä ja toinen täällä. Hankaluutta toi sekin, ettei Kalkun synnyn aikaisia asukkaita ei enää ole, siellä syntyneitä kylläkin.

– Kalkkulaiset eivät tunne aluettaan kovin hyvin, mies huomauttaa.

– Joitain asioita jää avoimiksi, koska jäljellä on vain muistitietoa, jota ei ole voinut vahvistaa.

– Äärimmäisen hankala on saada isojakokarttoja, joita juuri tältä ajalta ei ole edes digitoitu.

Lähteinä ovat olleet esimerkiksi rippikirjat ja puhelinhaastattelut sekä muistelut Tammerkoski-lehdestä 1950- ja 60-luvuilta. Vuorikoski myös kokosi tietojaan vaihtamaan muutamia alueella pitkään asuneita.

– Suoraa tietoa siitä ei saa, mutta pääsee jäljille, aika usein jostain sivulauseesta, jota asianomainen itse ei pidä tärkeänä. Tärkeintä on tallentaa tarina, sillä ei tarinakaan synny tyhjästä.

Historiaa kansalaisten saataville

Kalkun historiasta löytyy monista teoksista vain lyhyitä mainintoja. Siksi tämä teos puolustaa hyvin paikkaansa. Vuorikoski määrittelee kirjansa historian popularisoinniksi.
– Tämä on puhdas harrastus, ei tällä vaurastu, hän huomauttaa.

Monet alkuperäislähteet ovat Helsingissä tai Turussa, eivätkä eläkeläisen varat salli niiden peräämistä. Apurahaakin hän haki, tosin turhaan.

Historian juonteita seuratessa Vuorikoskella on sekä Raamattu että Koraani käden ulottuvilla.

– Uskontotieteen opinnoista ja folkloristiikasta (perinnetiede) olisi kyllä hyötyä.

Kirjan tiedot ja tausta-aineistoa hän aikoo siirtää verkkoon ajan kanssa.

Kotisivuilla on kooste Leninin ammattiyhdistysliikettä koskevista kirjoituksista, joita ei ole suomeksi saatavissa mistään muualta.  

– Siinä on mielenkiintoinen ukko, Vuorikoski toteaa Vladimir Iljits Leninistä.

– Hän oli tuottelias ja osasi kirjoittaa. Mutta jos on univaikeuksia, menkääpäs divariin ja ostakaa mikä tahansa Stalinin teos…

Tutustumistaan Leniniin Vuorikoski perustelee ennen kaikkea naapurin ymmärtämisellä.

Nettiteksteissä hän on käyttänyt sukunimen kirjoitusasua Wuorikoski.

– Isoäidin isä otti nimen läheisestä koskesta nimen torpalleen – nimi juontaa sieltä.

Työn alla on jo seuraava tutustumiskohde, Seitsemisen kylien kansanperinne. Kalkustakin riittäisi kyllä ammennettavaa muihin kirjoihin, esimerkiksi sahan, kaupan tai myllyn tarinana.

– Nyt olisi on hyvät pohjat – jos niitä apurahoja joskus saisi, ja olisi uutta näkökulmaa.

– Harjun seurakunnan osaltakin olisi ihan mielenkiintoista mennä sen historian läpi. Harjustahan suunniteltiin aikanaan jopa kaupunkia tai kauppalaa.

Teksti: Asta Kettunen

Lähteet:
Voitto Silfverhuth, Tampereen Seurakuntahistoria II, SKS, 2013;
Pekka Kaarninen, toim: Pitkäniemen vuosisata, Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, 2000;
Erkki Malkavaara: Täti, piirrä Jumala! Puoli vuosisataa seurakuntien päiväkerhotyötä Tampereella, Tampere 2000

20180128_124344
Linnoitus on osa Valtimolta Inkooseen ulottuvaa ketjua. Tämä kuva on Nokian puolelta rajaa, Kappelinmäeltä. Rakenteita löytyy myös Mustavuoren laskettelurinteen syrjäreunoilta, Maaveräjän alueelta ja Villilän puoleltakin. Kuva: Asta Kettunen

Lisää:

Kirjasta

Matti Vuorikosken kotisivuilta

Kalkun linnoituksesta

Kalkun historiasta

Adoptiokohteesta



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja