Hengen leipää

7.2.2018 10.04

Jumalan langalla herkällä korvalla

Outi Niemi

Mielestäni paras kysymys ikinä on: mitä sinulle kuuluu? Vastaajan valittavaksi saa jäädä, mitä hän tilanteestaan kysyjälle kertoo, mutta esitetty kysymys takuulla lämmittää mieltä.

Raamatusta löydän kuuntelevan ja kohdalle pysähtyvän Jeesuksen. Hän ei säästellyt aikaansa eikä vaivojaan. Jumala kutsuu meitä vapaaehtoistyöhön kohtaamaan kuten Jeesus; läsnä jääden ja kaikessa rauhassa aikaansa antaen.


Tampereella ovat Palvelevan puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät asettuneet kuulolle joka ikinen ilta, oli sitten käsillä kauneimmat joulun laulut tai yötön yö, tänä vuonna viidenkymmenen vuoden ajan. He pysähtyvät soittajan kanssa kysyen ja kuunnellen kuulumiset.

Palvelevan puhelimen päivystäjien lisäksi tuhannet vapaaehtoiset Palvelevassa netissä ja Palvelevassa chatissa vastaavat tuntemattomina nettipostiin päivittäin.

Nämä Kirkon keskusteluavun vapaaehtoiset henkilöt eri puolella Suomea haluavat valita ajankäyttönsä tuntemattoman lähimmäisen hyväksi. Totta on, että palkaksi vapaaehtoistyöstä he saavat iloa, ja onnellisuus sekä terveys lisääntyvät.

Suomessa on ainakin tampereellinen yksinäiseksi itsensä kokevia ihmisiä. Yllättävintä on, etteivät he kaikki suinkaan ole yksinasuvia vanhuksia, vaan lapsia ja nuoria sekä parisuhteessa ja isoissakin perheissä eläviä aikuisia.

Yksinäisyyden ja heikon terveyden yhteys on kiistatta todennettu. Magneettitutkimusten mukaan yksinäisyys aktivoi aivoissamme saman alueen kuin fyysinen kipu. Tiedetään sekin, että yksinäisyys on kolme kertaa vaarallisempaa kuin ylipaino.

Palvelevan puhelimen päivystäjä kohtaa Jumalan langalla ihmisen elämän koko kirjon ja mielen maisemat. Hän saa kuulla elämäntarinat, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi.

”Kerro minulle, mihin käytät aikasi, niin minä kerron sinulle, mikä on sinulle oikeasti tärkeää!” 

Ajankäyttövalinnoillamme osoitamme, minkä arvotamme elämässämme ensimmäiselle sijalle. Tuon teemme usein vaistonvaraisesti. On hyvä aika ajoin pysähtyä inventoimaan, mihin käyttää aikansa. Sillä tavoin saa selville, mikä on itselle luovuttamatonta.

Suunnan korjaus mahdollistuu vasta oivallukselle altistumisen jälkeen. Jumala antoi meille tehtävän; ketään ei jätetä yksin.


Kirjoittaja on  Tampereen seurakuntien Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja.

 

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja