rss Tampereen seurakuntien uutiset

16.5.2018 16.52

Seurakunnat mukana Taitaja 2018 –kisoissa

Tampereen seurakunnilla on tapahtumassa osasto, jossa esitellään nuorille ja nuorille aikuisille suunnattua toimintaa. Seurakuntien päivystäjät huolehtivat myös Messukeskuksen pihassa olevasta hiljaisesta tilasta.

 
Taitajat-2018-kuva-Liisa-Mäkinen
Tampereen seurakunnat on mukana Taitaja 2018 –kisoissa. Kuva: Skills Finland, kuvaaja Liisa Mäkinen

Tampereen seurakuntien ständillä nuoria jututtavat nuorisotyönohjaajat ja papit. He ovat päivien aikana kutsuneet nuoria pelaamaan ”pakohuone” -loukkua, jonka jotkut nopeat ja nokkelat opiskelijat ratkaisivatkin, kertoo tiistaina päivystämässä ollut pastori Kaija Karvala.

—    — Samalla näiden aktiviteettien lomassa vaihdettiin kuulumisia ja kyseltiin nuorten tulevaisuuden suunnitelmista, Karvala kertoo.

Messu ja Urheilukeskuksen pihassa on kaksi pientä mökkiä, joissa  kilpailun ajan päivystää kaksi seurakuntien työntekijää. Alkuviikon aikana tilassa on käynyt jo satoja nuoria.
hiljaiset-mökit
Hiljaiset huoneet on sisustettu kierrätystavaroilla. Kuva Hanna Koivisto
— Mökit on sisustettu kierrätystavaroilla kodinomaisiksi levähdyspaikoiksi kertoo oppilaitosdiakoni Hanna Koivisto, joka on ideoinut hiljentymishuoneet.

—Hiljentymishuoneisiin voi mennä vain lepäämään ja rauhoittumaan, ja tarjolla on myös kylmiä juomia, Koivisto vinkkaa.

Taitaja 2018 -tapahtuman kilpailupäällikkö Katja Aaltonen iloitsee seurakuntien vahvasta roolista tapahtumassa. Taustalla on oppilaitostyöntekijöiden ja Tredun henkilökunnan pitkä yhteistyö ja keskinäinen luottamus.  

– Tärkeintä on aito välittäminen nuorista ja heidän hyvinvoinnistaan. Työtä tehdään nuorten hyväksi oppilaitoksissa, ja myös tämä tapahtuma rakennetaan heitä varten, kiteyttää Aaltonen yhteisen tavoitteen.   

Oppilaitostyöntekijät kulkevat nuorten rinnalla

Tampereen seurakuntien oppilaitostyöntekijät auttavat opiskelijoita monissa käytännön asioissa ja elämän solmuissa.

Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa ja muissa Tampereen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelijoiden tukena ovat oppilaitospastori Marita Hakala ja oppilaitosdiakoni Hanna Koivisto.  

— Saan olla lähellä toista ihmistä sekä auttaa häntä pienissä ja suurissa asioissa. Kun jokin pieni solmu aukeaa, isommatkin alkavat usein avautua, kertoo Koivisto, joka on työskennellyt oppilaitosdiakonina vuodesta 2006.

Nuorten taustat ovat erilaisia ja usein myös rikkinäisiä. Monet kärsivät yksinäisyydestä. Oppilaitostyöntekijä on läsnä oppilaille tasavertaisena keskustelukumppanina. Hänen kanssaan voi sopia henkilökohtaisen tapaamisen tai soittaa.

— Nuoren omalla perheellä ei ehkä ole ollut voimavaroja tukea nuoren kasvua. Moni pohtii omaa identiteettiään ja ihmissuhteitaan. Joidenkin elämää sekoittaa päihteiden käyttö, taustoittaa Koivisto.

 Oppilaitosdiakoni auttaa myös monissa käytännön asioissa, kuten tukien hakemisessa ja asuntoasioissa. Yksi taloudellisen auttamisen muoto on ruoka-apu, jota saa Tampereen seurakuntien Ruokapankista.

Nuorten ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma järjestetään 14.–17. toukokuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.


Palaa otsikoihin