rss Tampereen seurakuntien uutiset

10.4.2018 17.04

Rauhanvaellukset kutsuvat muistelemaan ja katsomaan tulevaisuuteen

Millaista rauhaa kaipaat ja millaista rauhaa olet itse valmis rakentamaan? Näitä kysymyksiä voi pohtia lähtemällä mukaan Rauhanvaellukselle ympäri kaupunkia 5. toukokuuta. Tampereen seurakunnat osallistuu sisällissodan tapahtumien muistamiseen kahdellatoista rauhanvaelluksella.

Siiri aalo ja Rauhanvaellus
Siiri Aalon piirros valittiin Rauhanvaelluksen tunnukseksi. Kuva: Janne Ruotsalainen
Kevättalvi on nostanut tietoisuuteemme vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat Tampereella. Viime kuukausien aikana on monin tavoin muisteltu sisällissodan ihmisiä ja eläydytty heidän tarinoihinsa. Yksi koskettavimmista kertomuksista on tyttövauvan syntymä Tuomiokirkon sakastissa taisteluiden aikana. Hänen vanhempansa antoivat lapselle nimen Rauha.

– Rauhanvaellus tahtoo kuitenkin kääntää katseen tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Voimme pohtia, millaista rauhaa kaipaan, ja olen itse valmis rakentamaan. Minne haluaisin lähettää ja rukoilla rauhaa? Voi myös miettiä, miten me yhteisönä rakennamme rauhaa paikallisesti, pohtii Jussi Holopainen, Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori.

Ohjatut rauhanvaellukset lähtevät eri puolilta kaupunkia kello 11–14 ja saapuvat Aleksanterin kirkolle kello 15 mennessä. Lähtöpaikkoina ovat muun muassa Pispalan palanut kirkko, Kalevankankaan hautausmaa, Messukylän vanha kirkko, Tuomiokirkko ja Mummon Kammari ( aikataulu ja lähtöpaikan sivuvun alaosassa).

– Ihmisillä on mahdollisuus liittyä ohjattuun ryhmään tai vaeltaa reitti omatoimisesti hiljaisuudessa, kertoo Holopainen.

Yhteisöllinen rauhanköynnös

poika
Köynnöksen esikuva löytyy Tampereen tuomiokirkosta. Hugo Simbergin maalaamassa Tuomiokirkon freskossa Köynnöksenkantajat 12 poikaa kantaa ruusuköynöstä.
Tapahtumaan liittyy myös rauhanköynnöksen valmistaminen. Kangastilkuista ja verkosta pala palalta syntyvää köynnöstä rakennetaan parhaillaan kaupungissa eri yhteisöissä ja työpaikkojen kahvihuoneissa. Materiaalipaketteja on jaettu jo lähes 200.

Köynnöksen esikuva löytyy Tuomiokirkosta.  Hugo Simbergin maalaamassa freskossa Köynnöksenkantajat 12 poikaa kantaa ruusuköynöstä.  Tampereen tuomiokirkon kirkkosalia  koristava fresko on 52 metriä pitkä.

– On hienoa, että ihmiset ovat lähteneet innokkaasti mukaan köynnöksen rakentamiseen. Käsillä tekeminen auttaa keskittymään, ja samalla voi pohtia rauhaa oheismateriaalin avulla.

Köynnös kootaan Mummon Kammarissa ja se tuodaan vaeltajien kantamana Aleksanterin kirkkoon kirkkoon toukokuun 5. päivänä.

Aleksanterin kirkon kryptassa on tarjolla kahvia ja pientä suolaista syötävää kello 15–16.

Rauhanvaelluksen päätteeksi kello 16 järjestetään ekumeeninen, selkokielinen rukoushetki.

Rauhanvaellukset 5. toukokuuta

  1. klo 12.30 Kalevankankaan hautausmaan kappelilta
    . Kesto noin 2,5 tuntia. Ohjaajina Aulikki Kalliolahti, Raimo Nevala ja Ritva Jämsä.
  2. klo 12.30 Messukylän vanhalta kirkolta
    Kalevankankaan kautta, kesto noin 2,5 tuntia. Ohjaajina Katri Vainio ja Jaana Piikkilä.
  3. klo 13 Pispalan palaneen kirkon muistomerkiltä  (Pohjanmaantie 1)
    Pyynikin kautta, kesto noin 2 tuntia. Ohjaajina Mirella Lehtola, Christina Järvelä, Riitta Kangaspunta, Tarja Rosenberg ja Samuli Lankinen.
  4. klo 13.30 Kalevan kirkolta, lähtö pääovilta. Armonkallion kautta, kesto noin 2 tuntia. Ohjaajina Vesa Keinonen, Leena ja Jarmo Rautiainen.
  5. klo 13.30 Marhabanista, lähtö Kalevan kirkon sivuovelta, kesto 1,5 tuntia. Ohjaajana Maria Haapavaara.
  6. klo 13.30 Tuomiokirkolta, lähtö pääovilta. Näsinkallion kautta, kesto noin 1,5 tuntia. Ohjaajina Virpi Vantakorpi ja Kari Soukka.
  7. klo 13.30 Pyynikin näkötornilta.
    Kesto noin 1,5 tuntia. Ohjaajina Päivi Mäki-Jokela, Riitta Sointu ja Tiina Vimpari.
  8.  klo 13.30 Viinikan kirkolta fransiskaaninen rauhanvaellus
    .Kesto noin 1,5 tuntia. Ohjaajina fransiskaanitertiäärit Olavi Heino ja Maria King.
  9. klo 14 Tuomiokirkolta, lähtö pääovilta. Patosillan kautta, kesto 1 tunti. Ohjaajina Elena ja Leonid Baronova.
  10. klo 14 Esteetön vaellus Finlaysonin kirkolta.
    Kesto 1 tunti. Ohjaajina Minna Ågren, Pirjo Tuiskunen ja Helena Soljama.
  11. klo 14 Sinkkujen vaellus Aleksanterin kirkolta Pyynikinharjulle, kesto on 2 tuntia. Ohjaajina Sari Peltonen ja Hanna Sulonen.
  12. klo 14 Rauhan köynnöksen vaellus Mummon Kammarilta. Kesto 1 tunti. Ohjaajina Maria Vuoristo ja Anja Leino.

Palaa otsikoihin